Poimijan ja sidekickien esittely

Minä olen Tiia, se yksi hullu joka tätä halusi lähteä kokeilemaan. Marjamettässä mukana pyörii kaksi koiraystävää, Onni "the torspo mettäkoira" ja Shelly "hukkapätkä-pikkuakka".

Mie en oo koskaan ollut kovin innokas marjastaja, ja joskus mukulana mie oon vannonut äidin ja isän pakottaessa marjamettään, että sitten kun minä saan itte päättää, niin "EN KOSKAAN VARMASTI KÄY MARJASTAMASSA". No, sattupa nyt kesällä niin, että välillä oli luppoaikaa, ja omakotitaloon muuttamisen myötä alkoi jotenkin sitten kuitenkin vähän kutkuttamaan idea siitä, että jos mie nyt kuitenkin kävisin jotain etsimässä, kun on mahdollista säilöäkin. Sitäpaitsi koirat sai hyvää lenkkiä samalla, kun minä puuhailin omiani, ja ne marjatki hyppi silmille siellä mettässä. Mie oon tässä kesän aikana opetellut ihan hirveästi uusia asioita ylipäätään metsässä liikkumisen ja varsinkin marjastuksen suhteen. On pikkusen erilaista kulkea umpimettässä, kun valmiita polkuja ja ulkoilureittejä pitkin. Kaikkein tärkein oppi on kyllä tullut maaston tunnistamisesta. Se vaati kyllä sen, että mulahdin kunnolla suonsilmään yhdellä näistä minun retkistä. On muuten tullut pikkasen sen jälkeen tutuksi merkit mm. kasvillisuuden osalta siitä, milloin liikkuu pettävällä, liian pehmeällä ja kostealla alustalla. Samoin olen oppinut tunnistamaan eri eläinten jätöksiä, sekä lukemaan omia koiriani.

Koirista on muutenkin mettässä hyötyä, vaikka ne onkin välistä aika raskaita mukanapidettäviä, varsinkin jos ollaan paikassa, missä niitä on pakko pitää kiinni. Shellyhän ei lähde ikinä kovin kauas, ja tulee yleensä ekasta kutsusta takaisin, mutta tämä Onni onkin toista maata. Onnilla on kovasti mettäviettiä, ja se kun lähtee niin se lähtee nopeasti (mie mielellään annan sen vaikka hirviporukan tai muiden metsästäjien matkaan joku kerta, palkaksi huolitaan luita). Onni tulee aina takaisin, eikä se minua jätä, mutta se, kuinka kauan siihen palaamiseen kestää, vaihtelee puolesta tunnista useampaan tuntiin. Silläpä mie ostin sille Yepzonin, jota päästäänkin nyt testaamaan oikein urakalla. Osaapa sitten ees vähän kattoa, kuinka kaukana se on, ja onko sillä ees suunnitelmissa tulla vielä takaisin.

Mutta niin, se hyöty koirista. Myö ei olla törmätty marjamettällä kesän aikana hirveen eikä karhuun, jätöksiä ollaan kyllä nähty. Ei olla törmätty, koska Onni ja Shelly on varottanut niistä paaaljon ennen ku ovat olleet näkömatkan päässä, niin että ollaan osattu lähteä pois. Onnilla on monta eri haukkua, se on kova poika käyttämään ääntä. Siitä erottaa aivan selvästi, millon se varottaa, millon se on lähössä jahtiin ja millon se haukkuu huvikseen. Shelly taas on käytännössä mykkä, paitsi kun se haistaa karhun. Shellylle pakeneminen on aina vaihtoehto, ja siinä vaiheessa kun Shelly alkaa haukkua ja murista, on jo pakosti tosi kyseessä. Lisäksi koirat on vieneet minut monen monta kertaa suoraan autolle, kun oon antanut niiden näyttää mihin mennään, jos oon vaikka vähän onnistunut eksymään mettässä.

Shelly ja Onni on molemmat vähän haastavia tapauksia, Shelly on rescue ja Onni entinen eläinsuojelutapaus. Onnilta varsinkin puuttuu edelleen niitä käytöstapoja, mutta on se ihan mahtava tyyppi, ja marjastusreissulla nuo on kyllä parasta seuraa.